Kartoitamme kylien/yhteisöjen halua olla osana tulevaa hankettamme, jossa haluamme tukea päijäthämäläisten yhteisöllisten tilojen käytön kehittämistä.
Yhteisöllisellä tilalla tarkoitetaan tässä yhteydessä kylän kokoontumispaikkaa, jota paikallinen yhdistys pitää yllä, kuten kylätalo, seurantalo tai vastaava.
Kyselyyn vastaaminen ei vielä sido mihinkään, vaan lähestymme kaikkia kyselyyn vastanneita henkilökohtaisesti.
Kysely on avoinna 30.8.2026 saakka.
Hankkeen nimi
Yhteisölliset tilat, uudet mahdollisuudet – Yhteisöllisten tilojen markkinointi ja kylän elinvoiman tukeminen
Hankkeen kuvaus
Hankkeen tavoitteena on nostaa Päijät-Hämeen maaseutualueen yhteisöllisten tilojen käyttöastetta, parantaa niiden tunnettavuutta ja vahvistaa tiloja ylläpitävien toimijoiden osaamista. Monipuoliset ja aktiivisessa käytössä olevat yhteisötilat ovat keskeinen tekijä alueen elinvoiman, asukasviihtyvyyden ja paikallisen yrittäjyyden tukemisessa. Moni laadukas tila kärsii kuitenkin matalasta käyttöasteesta tunnistettavuuden ja markkinointiosaamisen puutteen vuoksi.
Hankkeessa tartutaan näihin haasteisiin kolmen työpaketin kautta:
1. Visuaalinen sisällöntuotanto ja näkyvyys
Tiloissa toteutetaan ammattimainen valo- ja videokuvaus. Luodaan laadukasta digitaalista markkinointimateriaalia, joka tuo tilojen parhaat puolet, tunnelman ja muunneltavuuden esiin. Tavoitteena on tehdä tiloista houkuttelevia uusille käyttäjäryhmille, kuten etätyöntekijöille, alueen muille yhdistyksille, juhlanjärjestäjille ja yrityksille.
2. Nykyaikainen markkinointi ja konseptointi
Kehitetään tilojen markkinointia monipuolisesti jo olemassa olevilla alustoilla, digitaalisissa kanavissa ja sosiaalisessa mediassa. Tiloille rakennetaan selkeät palvelukuvaukset (mitä tila tarjoaa, kenelle se sopii ja miten se varataan), jotta niiden löydettävyys ja vuokraaminen helpottuvat.
3. Toimijoiden koulutus ja valmennus
Vahvistetaan tiloista vastaavien henkilöiden ja vapaaehtoisten osaamista. Koulutuksissa keskitytään käytännönläheisesti digitaaliseen viestintään, asiakaspalveluun, tapahtumatuotantoon sekä tilojen turvallisuuteen ja hallinnointiin.
Hankkeen tuloksena syntyy verkostoituneita, näkyviä ja vetovoimaisia yhteisöllisiä tiloja, joiden käyttöaste nousee. Toimijoiden parantunut osaaminen varmistaa, että tilojen toiminta ja markkinointi ovat laadukkaita ja kestäviä myös hankkeen päättymisen jälkeen, mikä säteilee elinvoimaa koko ympäröivään kyläyhteisöön.
Hankeaika
2027–2028
Hakija / yhteyshenkilö
Päijät-Hämeen Kylät/Päijänne-Leader ry
Kustaankuja 2, 17200 Vääksy
Lisätietoja:
Henna Pirkonen
Kyläaktivaattori
044 712 4208
henna.pirkonen@paijanne-leader.fi

Comments are closed.