Ajankohtaista
marras 16

Anttilanmäki sai kunniamaininnan valtakunnan Vuoden Kylä kilpailussa

Valtakunnalliseksi vuoden kyläksi on valittu Markkuun kylä Pohjois-Pohjanmaalla.
Valintaraati vakuuttui kylän vahvasta yhteisöllisyydestä ja aktiivisuudesta lasten ja
nuorten toiminnassa. Kylällä on tehty paljon asioita talkoiden voimalla, ja tälle
tehdylle vapaaehtoistyölle halutaan myös tunnustuksen myötä antaa kunnia.
Kunniamaininnat Vuoden kylä -kilpailussa myönnettiin Vähikkälän kylälle
Kanta-Hämeeseen ja Anttilanmäelle Päijät-Hämeeseen.

Vuoden kylä palkittiin poikkeuksellisesti paikan päällä tehdyllä vierailulla. Kyläläiset olivat talkootyön
touhussa, kun Suomen Kylien kolmen henkilön delegaatio tuli paikalle yllättäen talkooväen. Palkitsemistilaisuudessa
olivat mukana Suomen Kylien puheenjohtaja Petri Rinne, viestintäsuunnittelija Anssi Ketonen ja
Pohjois-Pohjanmaan Kylien toiminnanjohtaja ja Suomen Kylien varapuheenjohtaja Esa Aunola.

— Me markkuulaiset otamme Vuoden kylä -palkinnon vastaan ilolla ja kiitollisina siitä, että yleishyödyllinen,
ihmisten hyvinvoinnin eteen tehtävä vapaaehtoistyö saa näin merkittävän, valtakunnallisen tunnustuksen,
kertoo Markuun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marika Laurila.

— Markkuun menestyksen salaisuus piilee idearikkaissa ihmisissä, aktiiviporukan monipuolisessa osaamisessa,
erinomaisissa yhteistyökumppaneissa sekä upeassa ympäristössä. Nämä vahvuudet luovat Mahdollisuuksien
Markkuun, joka elää, kehittyy ja vahvistuu, selvittää kyläyhdistyksen sihteeri Riina Rahkila.

Markkuu on noin neljänsadan asukkaan kylä, joka sijaitsee Tyrnävän kunnassa. Kylältä Ouluun on matkaa
noin 40 kilometriä. Markkuun Seudun Kyläyhdistys on määrätietoisesti kehittänyt kylän toimintaa ja vahvistanut
Markkuun positiivista kyläbrändiä. Valintaraati katsoi, että Markkuussa tehdään esimerkillisesti monipuolista
kyläviestintää, jonka kautta tehdään tutuksi kylillä asumista ja nostetaan esille kylän tarjoamia mahdollisuuksia.

— Markkuu ja Tyrnävä ovat maamme lapsirikkainta ja elinvoimaisinta seutua. Koronavuoden maallemuuttobuumia
palvelee mm. kylän tonttipörssi. Markkuun esimerkillä voimme kääntää koko maamme elinvoiman jälleen kasvu-uralle.
Tulevaisuutemme tehdään paikallisissa yhteisöissä, Suomen kylissä ja kortteleissa, toteaa Suomen Kylien puheenjohtaja
Petri Rinne.

Markkuun kyläläiset olivat talkoilemassa luontopolulle uusia opasteita Suomen Kylien luovuttaessa kiertopalkinnot
Markkuun kylälle. Vuoden Kylälle luovutettiin muun muassa Vaihtoehto-Nobel, joka on myönnetty Suomen Kylille
vuonna 1992, jolloin palkinto perustui yhdistyksen saavutuksiin maaseudun elvyttämisessä. Lisäksi luovutettiin
YK:n ystävien kunniamaininta vuodelta 1995, jolloin kansainvälinen raati palkitsi 50 eri yhteisöä eri puolilta maailmaa
työstään yhteisöjensä voimaantumisen hyväksi. Kiertävien palkintojen lisäksi kylälle luovutettiin kunniakirjat.

Kilpailun kunniamaininnat

Kunniamaininnat Vuoden kylä -kilpailussa myönnettiin Vähikkälän kylälle Kanta-Hämeeseen ja Anttilanmäelle
Päijät-Hämeeseen. Vähikkälän kylä on ansioitunut myös Suomen älykkäin kylä -kilpailussa, jossa Vähikkälä sijoittui
kärkiviisikkoon. Valintaraati piti Vähikkälän uusista ajattelumalleista tapahtumantuottamisessa ja monipuolisesta
kulttuuritarjonnasta. Kylän hyvä yhteishenki nousi esille kilpailuhakemuksessa. Kylän valokuituverkon keskuksen
sijoittaminen kylätalolle ansaitsee myös erityismaininnan tärkeästä projektista, jonka kautta kyläläisillä on mahdollista
tehdä etätyötä luotettavalla verkkoyhteydellä.

Anttilanmäkeä valintaraati piti hyvänä esimerkkinä kaupunginosan yhteisöllisestä toiminnasta. Anttilanmäki edistää
esimerkillisesti kestävää elämäntyyliä perinteikkäässä ja historiallisessa ympäristössä. Asukkaiden tekemä
jakamistalouskokeilu on hyvä osoitus yhteisöllisyydestä. Lisäksi Anttilanmäen verkkosivut ovat laadukkaat ja sisältöjä
päivitetään aktiivisesti.

Suomen Kylät ry palkitsee vuosittain aktiivisen ja innovatiivisen kylän Vuoden kylänä. Valitsemalla Vuoden kylä
halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena
on löytää aktiivisia kyliä, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta ja yhteistyöstä.
Vuoden kylä valitaan joka vuosi. Vuoden kylä -kisassa oli ehdolla yhteensä 16 kylää, jotka on palkittu aiemmin oman
maakuntansa vuoden kylänä. Vuoden kylä on valittu vuodesta 1985.

Palkintogaala

Suomen Kylät ry palkitsee vuosittain Vuoden kylän ja ansioituneita maaseututoimijoita. Palkinnot jaetaan tänä vuonna
poikkeuksellisesti 9.12. klo 17.00–20.00 etänä toteutettavassa juhlallisessa palkintogaalassa.

Päijät-Hämeen Vuoden Kylä 2021 -haussa

Päijät-Hämeessä on nyt haku auki Vuoden Kylä 2021. Lisätietoja hakukriteereistä ja tarkemmat hakuohjeet:
www.phkylat.fi/vuodenkyla