Ajankohtaista
elo 23

Nakukymppi yleisön suosikki Päijät-Hämeen Vuoden Kylätapahtuma -äänestyksessä

Kaikkien aikojen ensimmäistä Kyläkalaasia eli maakunnallista kyläjuhlaa vietettiin Urajärven kartanon upeassa ympäristössä lauantaina 18.8.2018. Juhlan kapellimestareina toimivat Lilly ja Hugo von Heideman Urajärven Kartanoteatterin mahdollistamana. Sisaruksia esittäneet Satu Tala (Lilly) ja Jukka Salomaa (Hugo) toivat juhlaan hienoa arvokkuutta ja tärkeän palan paikan historiaa.

Kyläkalaasin pääosassa olivat ansiokkaat kylät ja kyläaktiivit. Alussa ojennettiin Suomen Kylät ry:n hopeisia ansiomerkkejä. Ansiomerkit myönnettiin yli 12 vuoden ansiokkaasta toiminnasta kylätoiminnan tai toimintaryhmätyön luottamus- tai toimihenkilötehtävissä.

Hopeiset ansiomerkit jaettiin seuraaville kyläaktiiveille:
Hellevi Tupala, Kalkkinen, Asikkala
Päivi Halmekoski, Hartola
Pekka Ojanen, Lusi, Heinola
Ulla Söyrilä, Kalliola, Hollola
Ria Tulonen, Hämeenkoski, Hollola
Tuula Mäkelä, Kärkölän eteläiset kylät
Jouni Ikonen, Liipola, Lahti
Rauno Grönroos, Villähde, Nastola, Lahti
Anja Lassila, Niinikoski, Orimattila
Helena Pakkanen, Maakeski, Padasjoki
Kristiina Sippola, Liikola, Sysmä

Keväällä julkistettua Päijät-Hämeen Vuoden Kylää Urajärveä muistettiin runsaasti. Päijät-Hämeen kylien lisäksi Urajärveä muisti Asikkalan kunta ja Järvi-Hämeen Osuuspankki. Vuoden 2017 päijäthämäläiseksi kyläksi valitun Luhtikylän edustajat toivat Urajärvelle tullessaan kiertopalkinnon ja esittivät lahjanaan ihanan rempseän lauluesityksen.

Juhlapuhujana Kyläkalaasissa toimivat Suomen kylät ry:n puheenjohtaja Petri Rinne sekä maakuntahallituksen puheenjohtaja ja kansanedustaja Mika Kari. Kari muisteli omaa lapsuudenmaisemaansa Lahden Liipolassa, joka sekin on aikanaan valittu Vuoden Kyläksi Päijät-Hämeessä. Eli kaupunginosien tärkeyttä ei pidä unohtaa, niissä yhteisöllisyys voi kukoistaa myös. Oman tervehdyksensä Kyläkalaasiin toi myös Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka.

Kylien juhlaa

Päijät-Hämeen ”Itseään Isommaksi Kyläksi” tänä vuonna valittiin Kasiniemi. Kyseinen kylä on pieni ja pippurinen. Kylätapahtumia heillä on paljon ja kylätalo on ahkerassa käytössä. Kesäasukkaiden tärkeys tuli myös esiin, heitä kun on kylällä monikertaisesti vakituisiin asukkaisiin nähden.
”Näkyvä Vaikuttaja” löytyy vielä toistaiseksi naapurista eli Iitin puolelta. Vuolenkosken kylä ajaa omaa asiaansa rohkeasti ja uskaltaa pitää ääntä valtakunnallisesti. Toiminnallaan he motivoivat muita kyliä tekemään ja toteuttamaan rohkeasti unelmiaan. Lisäksi Vuolenkoskella on hyvä henki ja tekemisen meininki.

Kylätoiminnan tiennäyttäjä ja maaseututoimija

Päijät-Hämeen Kylätoiminnan tiennäyttäjäksi 2018 nimettiin Kalkkisten tonttu Hellevi Tupala. Hellevi on monella tapaa ansioitunut kylätoiminnan tiennäyttäjä. Hän on rohkea ja ylpeä kyläläinen, joka tekee paljon kylänsä eteen. Hellevin aktiivisuus kylällä on vahvasti omien sukujuurten ansiota. Hän kokee kylän kehittämisen sekä elinvoimaisena pitämisen tärkeänä ja haluaa jälkipolvien viihtyvän Kalkkisissa.
Vuoden Maaseututoimijaksi valittiin ”kyläteatterikätilö” Timo Taulo, joka on saanut kyliä ja yhteisöjä puhaltamaan yhteen hiileen teatterin ja tarinoiden keinoin. Timon kynä on sauhunnut kyläteattereiden produktioissa jo vuosia. Ideoita riittää ja intoa myös. Hän on ollut monipuolisesti maaseudun kehittämisessä mukana. Myös Leader-toiminta ja hankemaailma sekä maakunnallinen kylätoiminta on Timolle tuttuja.

Päijät-Hämeen Vuoden Kylätapahtuma 2018
Juhlan huipennuksena paljastettiin yleisöäänin valittu Päijät-Hämeen Vuoden Kylätapahtuma. Äänestyksessä ääniä sai 27 eri tapahtumaa ja ääniä annettiin kaikkiaan yli 700kpl. Voittaja eli padasjokelainen Nakukymppi Vesijaon kylästä sai kaikkiaan 37,6% äänistä.
Perusteluina äänestäjiltä:
”Hyvin järjestetty, pirteä tapahtuma”
”Kasvava tapahtuma, joka kerää yleisöä ympäri maailmaa”
”Todella erikoinen tapahtuma, eikä mitään perussettiä! Suomen kovin!”

Kyläkalaasin palkitsemisia ja puheita rytmitti hienosti Urajärven Kartanoteatterin väki. He esittivät kappaleita kaikista neljästä kesäteatteriproduktiostaan. Musiikin kaikkiin Urajärven kartanoteatterin esityksiin on tehnyt Mirva ja Ilmari Myllynen.

Juhlan jälkeen jalkauduttiin kakkukahveille ja Urajärven kartanomuseoon. Menoa rytmitti myös Heinolasta paikalle kurvannut Groove President, kipparinaan Vallu Lukka. Illan mittaan eri puolilta kartanon pihaa kuului mukava puheensorina ja tanssimaankin pääsi.

Palkittavat valitsi, Vuoden Kylätapahtumaa lukuun ottamatta, Päijät-Hämeen kylät ry:n hallitus sekä Päijät-Hämeen liiton edustaja ja juhlassa palkintoja jakamassa ollut aluekehityspäällikkö Juha Hertsi.

Jatkoa luvassa
Kyläkalaasista on haaveissa tehdä traditio, jota juhlittaisiin joka vuosi eri paikoissa.
”Paikka voisi määrittyä esimerkiksi Päijät-Hämeen Vuoden Kylän mukaan, kuten tänä vuonna” Päijät-Hämeen kyläaktivaattori Henna Pirkonen toteaa. ”Tärkeintä on saada kylien ja kyläaktiivien ääni kuuluviin. Ja mikä parempi tapa kuin palkita ja juhlia heitä yhdessä!”

Päijät-Hämeen Vuoden Kylän etsintä jatkuu jälleen vuoden 2019 alussa. Asiasta tullaan tiedottamaan Päijät-Hämeen kylät ry:n nettisivuilla: www.phkylat.fi

Kuvagalleriaa voi selata klikkaamalla ensin yhtä kuvaa suuremmaksi: