Vuoden alussa käynnistynyt Tarinapolut kyliin -hanke herättää Päijät-Hämeen kylien historiaa ja elämyksiä henkiin. LAB-ammattikorkeakoulun ja Päijänne-Leader ry:n yhteistyöhankkeessa paikallinen kulttuuriperinne ja tarinat yhdistetään moderniin teknologiaan. Mukana on kahdeksan pilottikylää ympäri maakuntaa.
Päijäthämäläiset kylät kätkevät sisäänsä valtavasti tarinoita, jotka odottavat löytäjäänsä. Hankkeen tavoitteena on nostaa nämä tarinat näkyväksi ja vahvistaa alueen veto- ja pitovoimaa niin matkailijoiden, yrittäjien kuin asukkaidenkin silmissä. Digitaaliset ratkaisut tekevät kylistä helpommin saavutettavia ja tarjoavat uudenlaisia syitä vierailla kylissä.
Kahdeksan uniikkia pilottikohdetta
Hanke etenee käytännön kokeilujen kautta, ja siihen on valittu mukaan kahdeksan omaleimaista kohdetta eri puolilta Päijät-Hämettä:
- Arrakoski (Padasjoki)
- Heinolan kirkonkylä (Heinola)
- Hollolan kirkonkylä (Hollola)
- Kausala (Iitti)
- Huovilan puisto (Kärkölä)
- Mallusjoki (Orimattila)
- Suopelto (Sysmä)
- Urajärvi (Asikkala)
Kehitystyö painottuu kolmeen pääteemaan: kylien houkuttelevan identiteetin vahvistamiseen (brändääminen), digitaalisten reittien luomiseen (tarinapolut) sekä elämyksellisyyden lisäämiseen (pelillistäminen).
Yhdessä tehtyjä elämyksiä
Kokonaisuutta rakennetaan tiiviisti pilottikylien omien toiveiden ja lähtökohtien pohjalta. Mukana on laaja verkosto paikallisia yrityksiä, kuntia, yhdistyksiä ja kyläaktiiveja.
– Tämä on huikea mahdollisuus tuoda kylien vetovoima nykypäivään. Yhdistämällä matkailu ja digitaalisuus voimme tarjota kävijöille jotain sellaista, mitä pelkkä opaskyltti ei pysty kertomaan, iloitsee hankkeen projektipäällikkö Minna Ahlstén LAB-ammattikorkeakoulusta.
Päijät-Hämeen Kylien kyläaktivaattori Henna Pirkonen Päijänne-Leaderista on samoilla linjoilla:
– Kylien tarinat ovat monivivahteisia vyyhtejä, joissa riittää ammennettavaa. On innostavaa päästä sukeltamaan niihin yhdessä asukkaiden kanssa ja käyttämään digitaalisuutta kylien elinvoiman vahvistamiseen.
Pilottien lopputuotteita tehdään valmiiksi tulevan reilun vuoden aikana. Ne valmistuvat omina kokonaisuuksinaan, mutta niistä kerätään vinkkejä ja oppeja muidenkin käyttöön.
– Tuon omalta osaltani digitaalista osaamista hankkeeseen. On ihana tutustua päijäthämäläisiin kyliin tällaisen monipuolisen hankkeen avulla, kertoo Emmi Ollila. Hän on hankkeen kolmas vahvistus, ja toimii TKI-asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulussa.
Hanketta rahoittaa Euroopan maaseuturahasto ja se kestää 2027 vuoden loppuun.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Minna Ahlstén
Projektipäällikkö, LAB-ammattikorkeakoulu
minna.ahlsten@lab.fi
050 341 7740
_____________________________
Kuvat: Henna Pirkonen/Päijänne-Leader ry
Kuvakooste Huovilan puistosta ja Arrakoskelta, joissa pilottien toteutukset ovat jo alkaneet toden teolla.

Comments are closed.