Sisältö:


Hyvät käytännöt

Lusin palvelupäivämalli ikäihmisille

Lusin koululla kerran viikossa keskiviikkoisin järjestettävä palvelukokonaisuus alueen ikääntyville. Kouluruokailun yhteydessä suoritettavaan ateriointipalveluun on liitetty kutsutaksipalvelu, ryhmäliikuntapalvelut, yhdessäoloa koululaisten kanssa ja diakoniapalvelut. Kävijöiden toiveiden mukaisesti myös muita tilattavia palveluja: muun muassa hieronta-, jalkahoito- ja kampaamopalvelut. Muu viriketoiminta, esim. ulkopuoliset luennoitsijat.
 

Vinkkejä viestintään eli
viestintäkisassa vuonna 2011 palkitut:

Heinolan kirkonkylän kyläyhdistyksen Joulupirtti-lehti
on kyläyhdistyksen vuosittain marraskuun lopulla julkaisema lehti, joka kertoo kylän tapahtumista sekä tekee tunnetuksi kylällä toimivia yhteisöjä ja henkilöitä, yrityksiä ja yhteistyökumppaneita ja jakaa hyvää joulumieltä heinolaisten koteihin.
Lehteä on julkaistu jo vuodesta 2003 lähtien.
Lehden taitto-, paino- ja jakelukustannukset katetaan mainosvaroin,
mainosmyynti sekä jutut tehdään talkoilla. Lehti on yhdistykselle myös tärkeä varainhankintamuoto.
Lehti jaetaan mainosjakeluna postilaatikkoihin koko Heinolan talousalueelle
ja loput irtojakeluna kaupoissa ja kioskeilla. Painosmäärä oli vuonna 2011
12 000 kpl.

Artjärven oma tapahtumakalenteri Villikkalan kylän sivuilla
Artjärven ja Orimattilan kuntaliitoksen tapahduttua Artjärven kunnan omien
nettisivujen ylläpito loppui.

Huhtikuusta 2011 alkaen on Villikkalan kylän nettisivuilla ollut koko Artjärven
tapahtumakalenteri. Ajankohtaiset - otsikon alta löytyy tiedotteita ja keskustelupalsta.
Artjärven kirjastossa toimiva yhteispalvelupiste on myös hyvä
yhteistyökumppani tiedottamisen täydentäjänä. Kirjastonhoitaja neuvoo
Villikkalan kotisivuille kävijöitä tai tulostaa heille tapahtumakalenterin
heti mukaan. Kesäasukkaat ovat erityisesti ilahtuneet tästä palvelusta.

Tämän lisäksi tiedottamista hoidetaan joka talouteen jaettavalla tiedotteella, sähköpostilla, Facebookilla ja perinteisellä ilmoitustaululla.
 

Vuorenkylän Kaikua myös kesäasukkaille ja työnjakoa tiedotuksessa 
Kyläseuran johtakunnassa on tiedottaja, joka vastaa kylän ulkoisesta tiedottamisesta (lehdistötiedotteet ym) ja lisäksi henkilö, joka hoitaa kylän sisäisen tiedottamisen (mm. kylälehden ja kylän kotisivut).
Vuorenkylän Kaiku -kylälehti ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa. Vuoden ensimmäinen numero jaetaan joka talouteen kylällä ja sen välissä on pankkisiirto, jolla voi maksaa kyläyhdistyksen ja/tai nuorisoseuran jäsenmaksun ja saada jäsenetuna myös loppuvuoden lehdet. Lehti on tilattu vuosittain yli puoleen kylän talouksista sekä useiden kymmenien kesäasukkaiden kaupunkiosoitteisiin.

 

Kurhila-Hillilän tapahtumatiedottamisen ilmaiset keinot
Kurhilan –Hillilän kyläyhdistys järjesti toukokuun viimeisenä sunnuntaina 29.5.2011 Avoimet pihat ja aittojen aarteet – pihakirppistapahtuman kylän raitilla. Markkinoinnissa käytettiin kaikki ilmaiset keinot hyväksi:
- valmiita juttuja ja tiedotteita lehtiin, kuten Seutuneloset, ESS, Kesä Päijät‐Hämeen Kylissä - lehti ja Asikkalan kunnan kesäposti, joka jaettiin kaikkiin asikkalalaisiin talouksiin sekä postitettiin mökkiläisille
- oman kylän tiedotelehti K‐H Pilotti
- ilmaiset tapahtumakalenterit
- kylän nettisivut
- ilmoitustaulukutsut
- pienet jaettavat mainokset mm. edellisen viikonlopun toritapahtumassa
- facebook-tiedottaminen kirpputori‐ryhmän seinällä, jolla on yli 48000 fania 
- kylän ratin varrelle pystytetyt isot itse maalatut tienvarsimainokset

kuvia tapahtumasta löytyy  täältä!

Villähteen lennäkki
Villähteen kyläyhdistys luottaa toiminnastaan tiedottaessaan vanhaan ja
hyväksi havaittuun viestintämuotoon eli kotiin asti kannettuun uutislehtiseen.
Lennäkki jaetaan talkoilla Villähteen alueen postilaatikoihin kolmesti
vuodessa, tammikuussa, toukokuussa sekä elokuussa jolloin tiedotetaan aina
ajankohtaisista asioista ja tapahtumista. Lennäkki valmistetaan yhdistyksen
omin voimin alusta loppuun asti.

Kalkkisten kotisivut www.kalkkinen.fi
Sivusto on jatkuvasti uusiutuva, informatiivinen koko kylän
kohtauspaikka. Sivustoa päivitetään jatkuvasti ja siihen voivat tuoda
julkaistaviksi tapahtumatietonsa kaikki kylän toimijat.
Sivuston yhteydessä toimii mm. ilmoittautuminen Kalkkisten 10
-tapahtumaan. Sivustoa pyritään kehittämään jatkuvasti enemmän
interaktiiviseen suuntaan. Nekin, jotka eivät pääse tapahtumiin tai
tiedotustilaisuuksiin, saavat tiedot sivuston kautta.

Jatkossa sivustoa on tarkoitus vielä kehittää mm. kesäasukkaita ja
kylässä lomailevia turisteja palvelevaksi, osin monikieliseksi
palveluksi, kertoo projektipäällikkö Päivi Pesu.
 

Ruuhijärven malli
Vaikka täydellistä tiedotuskanavaa ei liene vielä keksittykään, on Ruuhijärvellä useiden erilaisten menetelmien yhdistäminen osoittautunut parhaaksi mahdolliseksi tavaksi toimittaa tietoa mahdollisimman tehokkaasti.
Ruuhijärvelle avattiin omat www-sivut jo viime vuosituhannen puolella. Nykyisin sivut toimivat loogisesti kyläyhdistyksen päätiedotuskanavana. Lisäksi elokuussa 2009 avattu facebook ryhmä on saavuttanut vankan aseman tapahtumien tiedotuskanavana. Facebook ryhmän ylläpito on jaettu kyläyhdistyksen ja kylällä aktiivisesti toimivan nuorisoseuran kanssa.

Perinteisiä tiedostuskanavia ovat kylän sisääntuloväylien varrella ja kyläkeskuksessa sijaitsevat ilmoitustaulut ja kylän jokaiseen talouteen keväisin jaettava Ruuhijärven kyläsanomat tiedotuslehti. Etenkin kesäasukkaat lukevat ajankohtaisia tapahtumia ei-sähköisten kanavien kautta, joita tiedostuslehti ja –taulut edustavat.
Linkkejä:
Ruuhijärven www-sivut
Kyläsanomat 2010
Facebook profiili

Kylälehti Kasiniemen Sanomat
Kasiniemen kyläyhdistyksen kylälehti, Kasiniemen Sanomat, on ilmestynyt pari kertaa vuodessa jo 1997 alkaen. Sen levikki on noin 250 kpl.
Lehdessä kerrotaan ajankohtaisista tapahtumista ja palveluista Kasiniemessä. Siinä
on mukana runsaasti yrittäjien ilmoituksia. Kyläsuunnitelma on lehdessä kaikkien luettavissa. Ulkoasultaan lehti on värikäs ja siinä on paljon kuvia tapahtumista sekä luonnosta.
Lehden päätoimittaja on Leena Salmela.

Kasiniemi on pieni, 40 vakituisen asukkaan kylä Padasjoella. Viestintä on hyvin hoidettu, kyläyhdistyksellä on myös uudet kotisivut ja facebook-sivut.
Kasiniemen Sanomat voi lukea netissä.

Mobiilipalvelu
Urajärven kylän nopein tiedonvälityskanava on nk. mobiilipalvelu eli tekstaripalvelu.
Halukkaat kyläläiset ja kesäasukkaat ovat voineet liittyä tekstaripalvelun käyttäjiksi, heitä on nyt n. 170. Palvelu toimii siten, että haluttu tieto välitetään tekstiviestipalvelun ylläpitäjälle esim.
sähköpostilla. Tekstiviestipalvelun ylläpitäjä syöttää viestin Soneran tekstiviestipalveluun ja lähettää sen yhdellä kertaa netistä kaikille numeronsa antaneille kyläläisille kännykkään. Tieto voidaan lähettää tarpeen mukaan myös pienemmälle ryhmälle (esim. jonkun seuran hallitus). Kaikki perustiedot (kuten eri ryhmät) on luotu etukäteen Soneran sivujen palveluun ja sieltä ne
on helppo ottaa käyttöön. Palvelu maksaa n. 15 e/kk ja kyläyhdistys maksaa sen tapahtumien tuotoilla. Palvelu on viestien vastaanottajille maksuton eikä aiheuta paljon vaivaa. Viestin saa yleensä lähtemään nopeasti. Palvelua käytetään tapahtumista tiedottamiseen, muistuttamiseen ja kokousten koollekutsumiseen.

Urajärven mobiilipalvelu sai alkunsa Päijät-Hämeen kylien Kyllikki-hankkeesta.

Infokeskus
Äinää-Vähimaan kyläyhdistys rakensi viime syksynä talkoilla infokeskuksen, jossa on lehtilaatikko, kyläyhdistyksen infotaulu, ilmoitustaulu, kuntolaatikko, pitäjän kartta ja kiinteät penkit. Infokeskus on sijoitettu aivan kylän keskustaan ja se tehtiin osin lahjoituksena saadusta materiaalista.

Vierumäen facebook-sivut
avattiin tammikuussa 2010. Facebook on osoittanut hyvät ominaisuutensa nopean, edullisen ja laajan tiedottamisen osalta. Sivuilla tiedotetaan tapahtumista (sekä yhdistysten että myös Suomen Urheiluopiston opiskelijoiden järjestämiä) yli 600 fanille. Lisäksi sivuilla on esitelty myyntiin tulleita kohteita, kuvia tapahtumista, kommentteja ja kehittämisen tarpeita sekä aktiivista keskustelua eri ihmisten kanssa.

Facebookissa on tarkat kävijälaskurit, joten eri aiheiden kiinnostavuutta on helppo seurata. Facebook ei korvaa täysin ilmoitustauluja ja muuta tiedottamista tai nettisivuja, mutta täydentää niitä loistavasti.

Päijät-Hämeen kylät ry.
Päijännetalo, Meijeritie 1
17200 Vääksy
Puh. 040 7010 633
Sivuston sisällöstä vastaa Päijät-Hämeen kylät ry.
Sivustoa rahoittaa Hämeen ELY-keskus.